Kuvia viikonlopulta

Muistin vihdoin lainata kameraa siskoltani, kun hain Taigan viikonloppuhoitoon. Mitä mainioin viikonloppu takana, muuttohommat ovat alkaneet flunssan varjostamina. Tänään vietän sängyn ja sohvan pohjalla sairaslomapäivää. Ja mitä parasta tässä maanantaissa: minä sain töitä! Minusta tulee sitten lastentarhaopettaja 4.1.2016 alkaen! 

Ja mä oon onnellisempi nyt kuin koskaan ennen

Päivä päivältä löydän enemmän tästä näin

Ja mä oon valmis uhraamaan kaiken tän eteen

Hetki hetkeltä tää vie multa vaan enemmän

Ja mä oon onnellisempi nyt kuin koskaan ennen

Tosiaan, minä olen onnellinen, onnellisempi kuin pitkään aikaan. Asiat ovat alkaneet löytää omia lokeroitaan ja arki toimii mutkattomasti. Olen konkreettisesti tutkiskellut itseäni ja ajatuksia lähiaikoina. Tästä on ollut huomattavasti apua omien tuntemuksien tulkinnassa.
Tämä syksy on ollut muutenkin erityisen merkittävä välietappi omassa elämässäni. Tunteiden kirjo on ollut huikea, ilon hetkistä aina suruun. Onneksi hyviä päiviä on ollut huomattavasti enemmän kuin huonoja. 

Viikonloppuna kylässä oli suru hautajaisten muodossa. En ole koskaan ollut hautajaisissa, joten se oli kokemuksena uusi. Omalla tavalla hautajaisissa ihmisten mielessä on tunne ikävästä ja kaipuusta, mutta samalla helpotus tai rauha, kun saa saattaa sekä hyvästellä tärkeän (ja jo vanhankin) ihmisen seuraavaan matkaan. Hautajaistunnelmaa ja itsenäisyyspäivän viettoa häiritsi inhottavasti aikaisemmin viikolla puhjennut flunssa, joka vei selvästi voimia. Sunnuntaina kotiin palatessa olinkin erityisen poikki, kaikkeni antanut. 

Tämän hetkistä arkea vauhdittaa tuleva muutto joulukuun lopulla. Viikonloppuna tajusin, että vain kaksi hyvää ystävääni tietää minun muuttavan. Toiset tietävät vain sen, että etsimme asuntoa. Asunto on nyt löytynyt ja mikä kaikista ihaninta, se tulee olemaan aivan oma parvekkeella ja saunalla varustettuna <3. Voitte siis kuvitella, että muuton lähestyessä asuntoni näyttää tällä hetkellä varsin mielenkiintoiselta tavararoukkiolta. Lattialla seilatessa saa katsella tarkasti mihin jalkansa laittaa, jos ei halua löytää itseään lattialta tavaroiden seasta. Huonekaluni ovat kaikki myynnissä, joten niiden lähtiessä minulle jää vain sänky. Sängyllä pärjää onneksi pitkälle keittiön ja vessan lisäksi. Tavoitteena olisi täysin tyhjä asunto ennen jouluviikkoa eli siis aikalailla tasan kahden viikon päästä. 

Äidin kanssa edelleen sopimus ke, pe, la, su koiran hoidosta. Hain eläinkaupasta valmiiksi Barking Headsin märkäruokapurkkeja kokeiluun seuraavaa viikonloppua varten. Aikaisemmin minulla on ollut Applawsin broilerinrintaa purkissa. Tyyritähän nämä pienet valmisruoat ovat, mutta ihan optimi kokoisia ja laatuisia tämän hetken tarpeeseen. Isomman pakkasen myötä tammikuussa voin alkaa ostaa Taigalle myös peruslihapötköjä Murrelta ja Mushilta säästäen rahaa. Saa nähdä miten Taiga kotiutuu uuteen asuntoon, nykyisessä meni varmaan vuosi ennen kuin se lopetti räyhäämisen kerrostalon äänille ja osasi oikeasti rauhoittua sillä tavalla, että uskalsin jättää neidin hyvillä mielin muutamaksi tunniksi asuntoon tarvitsematta pelätä sitä, että se itkee ja kiljuu oven takana. 

Ja lopuksi vielä pahoittelut. Minulla ei ole edelleenkään kameraa ja puhelimen kameran laatu on luokkaa nakki&muussi, mihin voi vaikuttaa se, että kameran väliin on päässyt pölyä. 

Lokakuun lopusta joulukuun alkuun

Palasin taas blogimaailmaan ja otin suosikeista muutaman blogin välilehdelle. Ensimmäinen blogi Erikan kolme käppänää iski vasten kasvojani ikävällä uutisella ja aivan liian varhain. Liian nuori ja terve koira jouduttiin lopettamaan erittäin lyhyellä varoitusajalla selkäydininfarktin takia.
Itku pääsi ja voi sitä vollotuksen määrää, kun en meinannut saada itseäni rauhoittumaan. Koiran menettämisen tuska painoi minut ihan kasaan, vaikka minulla ei toistaiseksi ole siitä konkreettista kokemusta. Itku ei yhtään enempää helpottanut siirtyessäni toiseen blogiin. Huomasin taas surullisia uutisia koirataholta, taas oli joku menettänyt oman rakkaan karvaturrinsa.
Tässä suhteessa olen hyvin empaattinen ihminen ja toisen suru on minulle musertavaa kuultavaa ja katsottavaa. Mietin omalla kohdallani kuoleman kohtaamista esimerkiksi iäkkäiden isovanhempien kannalta. Kuolema on minulle vielä hyvin vieras ja, kun se suru kohdalleni osuu (ihan missä muodossa vain) olen varmasti hajalla viikkoja ellen jopa kuukausia.

Keinutan, kuuntelen

sut suojaan peittelen.

Keinutan, myöhä on

jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää

siel on monta kynttilää.

Ja viimein sun matkaan

ei pääse saattajatkaan.

Syys- ja lokakuussa Taiga on monena viikonloppuna päässyt mökille mukaan. Mökkilaukkuun on jouduttu pakkaamaan jo toppatakkia sään kylmenemisen vuoksi. Taiga on kahtena mökkikertana onnistunut saamaan metsästäjiltä peuran jalan, joka on ollut viikonlopun tärkein aarre. Niin tärkeä, että yöunista ei ollut tietoakaan kenelläkään jalan jäädessä VARTIOIMATTA (siis ihan ilman vartijaa) ulos yöksi, kun Taiga on haettu sisälle. Äitini kertoi olleensa ihan toivoton koiran kanssa, joka koko yön huusi, vinkui ja yritti raapien päästä aarteensa luokse.

Päätin syyskuun lopussa ja osittain äitinikin toiveesta pitää koiraa jatkossa viikonloppuisin niin paljon kun pystyn. Yritän pitää jatkossa Taigaa siis useammin ja nyt viikonloput ovat pitkälti olleet koirallisia. Arkisin autan tarvittaessa, nyt ehkä enemmän koulun loppuessa. Harrastamisen intohimoa löytyisi paljonkin, nyt kun on aikaa. Olenkin elätellyt toiveita agilitystä, vaikka tiedän toiveeni tyhjiksi. Yksittäisistä treenikerroista tuskin olisi haittaa, tiedä sitä. Taiga on ollut lähiaikoina perusterve. Muutamaan otteeseen se on oksennellut erinäisistä syistä. Ainoa pieni haaveri oli käpälähaava kuukausi sitten kannuksen kohdalla anturassa. Se oli hiertynyt auki ja punoitti ikävästi. Haava parani onneksi nopeasti eikä tarvittu eläinlääkäriä tähän hätään. Tällä hetkellä koira on virkeä ja hyväkuntoinen. Erikseen pitää vielä mainita, että neidin turkki on tällä hetkellä loistavassa kunnossa. Hyvä, tiheä ja karkea musta karva eikä liiemmin ruskeaa kuin jalkavilloissa. Leikkasin syksyä varten Taigalta pahimmat koristekarvat pois, jotta peseminen kurakeleillä helpottuisi. Karva jaloissa alkaa taas olla niin pitkää, että niitä täytyisi ainakin siistiä.

Omistaja koheltaa ja säheltää enemmän kun pitkiin aikoihin. Joka viikko tapahtuu jotain, mistä voisin kirjoittaa enemmän tai vähemmän. Toistaiseksi vain sukulaiseni ovat saaneet nauttia koheltelutarinoistani. Usein ne eivät liity mitenkään koiraan vaan hiukan hektiseen luonteeseeni, kun toinen puoli on jo menossa, kun toinen vasta aloittaa tekemään jotain. Paikalla oleminen on minulle yksi vaikeimpia haasteita, koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Ehkä sen takia opinnäytetyön tekeminen tuntuu niin vastenmieliseltä, kun pitäisi jaksaa istua penkillä tunteja ja tunteja lukien vain kirjoja. Sijaistoimintona olen alkanut virkkaamaan ja kutomaan, mitä en ole tehnyt vuosiin. Lisäksi olen alkanut lukea, ihan oikeita kirjoja.

Seuraava projekti (kuvassa idean lähde)

Vuorotyöläisen (koira)arkea

Usei kuulee puhuttavan vain vuorotyön huonoista puolista, mutta minä ajattelin tuoda esille omia mietteitäni hyvistä ja mukavista asioista työssä.

Ensiksi rakastan pitkiä aamuja, kun ei ole kiire mihinkään. Ehdin rauhassa juoda teeni ja syödä kunnon aamiaisen. Parisuhteessa yksi mielestäni ihanimpia hetkiä ovat yhteiset pitkät aamut, kun vapaat sattuvat samoille päiville (käytännössä viikonloppuihin). Lisäksi aamupäivät ovat muutenkin rauhallisempia, jos eksyy kauppoihin tai jopa pidemmälle ostoksille, yleensä ei tarvitse ryysiä tai jonottaa.

Taiga on sopeutunut hyvin epäsäännölliseen arkirytmiin. Tietenkin se lähtee ulos ja tulee syömään jos joku perheestä on kello seitsemän jälkeen pystyssä, mutta muuten se tulee mielellään vielä kainaloon nukkumaan. Pitkinä aamuina minun luona lenkkeillään yleensä ensimmäisen kerran vasta kymmenen jälkeen, toisinaan vähän aikaisemmin riippuen päivästä. Joskus se olen suorastaan minä, joka saa maanitella koiraa nousemaan ylös. Kyllä se aina lähtee, viimeistään sitten kun häärin eteisessä ulkovaatteiden kimpussa. Aamupäivällä tehdään kunnon pitkä lenkki (säävarauksella), joten saan touhuta tämän jälkeen ihan rauhassa ilman pakottavaa tarvetta lähteä ulos heti. Taiga on myös hienosti oppinut, että aikaisina aamuina asiat tehdään vähän ripeämmin. Se jää tyytyväisenä omaan mökkiinsä nukkumaan muiden lähtiessä töihin. Jos joku sattuu olemaan kotona, neiti osaa kyllä vaatia iltapäivän lenkkiä ja seuraa. Taiga on aika onnellisessa asemassa, sillä perheestä löytyy yksi opiskelija, arkityöläinen ja kaksi vuorotyöläistä. Joskus neiti ei joudu olemaan yksin lähes ollenkaan, toisinaan muutamista tunneista aina sinne 7-8 tuntiin.

 Lisäksi aamupäivällä ja iltapäivällä on helppo asioida tarvittavissa paikoissa (pankki, konttorit tms,) kun aikoja tuntuu saavan paremmin ja nopeammin. En ole koskaan ollut sali-ihmisiä, mutta tykkään juosta. Aamupäivät ovat juoksemiseen ja kuntoilun harrastamiseen loistavia. Silloin ei ole vielä väsynyt työpäivästä, ja toisaalta on ihana mennä töihin rentoutuneena juoksun ja suihkun jäljiltä. Aamupäivisin olen myös virkein, joten kaikki kodin työt sujuvat leikiten. Tosin tässä on se varjopuoli, että iltaan mennessä, kun siellä töissä pitäisi jaksaa, väsähdän helposti. Olen niin aamu kuin iltauninen. Pitkät aamupäivät mahdollistavat myös monenlaisen harrastamisen koiran kanssa valoisaan aikaan etenkin syksyisin. Taigan kanssa ei olla paljon normaaleja lenkkejä kummempaa tehty pitkään aikaan. Töiden vähetessä voisin yrittää vetää Taigalle muutaman kerran verijälkeä. Metsästyskausikin on alkanut, joten hirven/peuran sorkkia voisi saada avuksi, ilmankin pärjää. Jos verijälkeen ei tunnu olevan aikaa, myös metsäjälki on Taigalle tuttu. Tosin sen verran alussa olemme, että vain perheenjäsenet ovat kävelleet jälkiä, tässä vaiheessa sekin riittänee varmasti Taigalle.

Arkivapaat ovat vuorotyössä jotain parasta. Sinulla on koko päivä aikaa, aamusta iltaan. Sitä ehtii tehdä ja touhuta vaikka mitä muiden ollessa töissä. Kaupat ja konttorit ovat pitkään auki, joten asiatkin hoituvat yleensä helposti. Pääsee ulos tuulettumaan koiran kanssa monta kertaa päivässä. Ehtii tehdä asioita, joista itse nauttii. Nähdä mahdollisesti iltasella ystäviä tai tehdä pitemmän kaavan mukaan ruokaa. Arkivapaat ovat minun viikonloppuja, jolloin otan rennosti ja nautin elämästä tai miinuksena palaudun töistä/rankasta työputkesta. Sunnuntaina oli tosiaan viimeinen työpäiväni lastensuojelussa täysillä tunneilla. Tästä päivästä eteenpäin siirryn tuntityölistalle, joka tarkoittaa, että teen vain yksittäisiä vuoroja kun tarvitaan/kerkeän. Keikat ovat jatkossakin ilta- ja viikonloppupainotteisia, sillä 7 työntekijän yhteisössä aamuvuoroja on tarjolla viikossa yksi, jos ne jaetaan tasaisesti. Näen vuorotyössä siis myös hyvää, enhän sitä muuten tekisi. Tuskin sitä kukaan muukaan tekee vain ainoastaan lisien takia. Erilaiset lisät ovat kiva plussa kuukauden palkassa, mutta niin rankkaa työ välillä on, että siitä pitää oikeasti tykätä. Tiedän myös, että kaikista ei edes ole vuorotyöläisiksi, toisille yön valvominen/yövuorot ovat myrkkyä niin henkisesti ja fyysisesti (joskus jopa terveydellisesti). Voisin mahdollisesti tehdä vuorotyötä pidempäänkin, mutta uskon, että nauttisin vielä enemmän normaalista arkirytmistä ja työstä.

Pikaiset kuulumiset

''Sukset välil lipsuu, mut ladult me ei poistuta

Junnut nappaa nipsuu eikä skumppaa enää roiskuta

Nukun pommii, tänään mä hukun hommii

Valoisuus on loppunu ja pimeyteen tääl oon tottunu''

Sukset on tosiaan vähän lipsunut, mutta ladulla ollaan vielä pystyssä. Hehkutin keväällä valmistumista jouluksi, mutta joudun tässä julkisesti toteamaan, että ei meikä kyllä siihen pysty näillä eväillä. Arkea sotkee hullut työtunnit, koulutehtävät ja ensimmäiseltä opiskelukaudelta jäänyt 7 viikon harjoittelu, joka on pakko suorittaan loka-marraskuun vaihteessa. Siinä rinnalla pitäisi pystyä kirjoittamaan opinnäytetyötä, hoitamaan koiraa, pitämään kavereihin yhteyttä ja tärkeimpänä hoitaa parisuhdetta. Voin kertoa, että helppoa ei tule olemaan omien tunnemyrskyjen välissä. Yritän pitää pään pinnalla. Opinnäytetyön jättö siirtyi minulla  nyt tammikuulle ja valmistuminen sitä myöten helmi-maaliskuun vaihteeseen. Kauhean myöhässä en siis ole virallisesta valmistumisesta joulukuussa. Tammikuun työn jättö tosiaan vain tarkoittaa koulutyön ja kirjoittamisen painoitteista joululomaa. Ihan kuin niitä lomia olisi montakin tässä syksyn aikana. Voin kertoa, että ei yhtään! Viime loman ilman mitään kouluajatuksia tai muuta elämän myllerryksiä olen viettänyt keväällä huhtikuussa. Mutta, kun joskus valmistun lupaan itselleni ainakin viikon loman tai matkan jonnekin lämpimään karkuun Suomen koleutta, pimeyttä ja sadetta, kun oletettavasti kunnon talvea ei saada tänäkään vuonna.

Taiga näytti muutaman viikkoa sitten aivan kauhealta karvaturrilta, epäsiistiltä pehmonallelta, jonka turkki on unohdettu harjata. Nypin neidin selän, kyljet ja pään. Sormet huusivat armoa jo pelkän pään ja hännän jälkeen, tottumattomuuttako? Pikku hiljaa päivien edetessä nypin lisää. Tällä hetkellä koira on enemmän tai vähemmän karvaton. Äidin mukaan vielä rumenmpi kuin ennen tätä. Taiga on viettänyt aikaa lähiaikoina paljon mökillä pihavahdin tehtävissä. Sain äidiltä ihanan kuvan viikonloppuna, kun Taiga oli kipittänyt mökin rantaan ja istunut katselemaan auringon laskua ja tyyntä vettä. Nyt on Taiga palannut taas arkeen, mutta minun aika ei riitä edes siihen, että kerkeäisin koiraa tervehtimään äidin luokse. Kauhea ikävä kyllä on, joten se aika on pakko riipiä jostain.

Ajat järjestyvätkin yllättävillä tavoilla, sillä eilen vietin mitä ihanimman reilun tunnin metsälenkin siskon ja koiran seurassa Keinukallion metsissä nauttien luonnosta, auringosta ja hassuttelevasta koirasta. Vielä monen vuoden jälkeen sitä pysähtyy ihastelemaan omaa koiraansa ja sitä kuinka paljon siitä voikaan olla iloa arjessa. Kertaakaan kohta neljän vuoden aikana meillä ei ole tullut koiran hoidosta riitaa. Välillä on ollut jopa päiviä kun useampi olisi halunnut lenkkeillä neidin kanssa. Tänään olen viettänyt kuumeista päivää kotona, illalla sisko toi Taigan hetkeksi omien treeniensä ajaksi kylään viereen tuhisemaan ja rapsutettavaksi. Taigan ruokavalioon kuului tänään lohta, ruoka upposi niin nopeasti, että teki mieli käydä välissä hillitsemässä sitä ahmimista.

Taiga ei ihan kauheasti arvostanut sylissä kököttämistä ja kuvaamista, ulkona oli niin paljon muuta kiinnostavaa, että maltti puuttui matkasta. 

Maailma on täällä, täällä meitä varten

Mennään jo heinäkuun puoltaväliä, huhuh. Se on aina järkytys miten nopeasti aika oikeasti kuluu. Jokaisesta hetkestä ja päivästä pitäisi osata nauttia. Aina ei mene yhtä hyvin, mutta jokaisessa päivässä on myös jotain hyvää ja kertomisen arvoista, muistakaa se.

Sade on piinanut lähiaikoina erityisen paljon. Tuntuu, että koko kesä on ollut yhtä sadetta. Aina on märkää ja kosteaa. Onneksi arkeen on mahtunut myös aurinkoa ja lämpöä. Heinäkuun alussa minulla oli töistä 5 päivän vapaat, joten suuntasin koiran kanssa mökille. Tämä viikonloppu oli siihen mennessä kesän lämmin ja kaunein, kerrankin minulla kävi hyvä tuuri. Taiga nautti mökillä olosta ja joka lenkillä se haki innoissaan keppiä merestä. Yhtenä päivänä Taiga kävi ihan vahingossa jopa uimassa, kun herkullinen keppi meni hiukan liian kauas. Ensin neidillä meinasi tulla kiire rantaan päin, mutta rohkeasti lähti kepin perää oikein polskimaan. Hieno likka!

Taiga on taas sairastellut, sillä todettiin alkuviikosta nielutulehdus. Kurkku oli eläinlääkärin mukaan tosi punainen ja arka. Taiga sai yli viikon kuurin antibiootit sekä kolmen päivän särkylääkekuurin. Lisäksi käskystä lepoa, rauhallisia lenkkejä eikä irtioloa viikkoon. Pannan vaihdoin heti y-valjaisiin, jotta kurkkuun/kaulaan kohdistuva paine olisi mahdollisimman vähäinen. Lääkkeinä Rimadyl 50mg 0,5tbl/vrk 3 päivän ajan sekä Synulox vet 200mg/50mg 0,5tbl 2xvrk. Rimadylleista Taiga tykkää niihin lisättyjen makuaineiden vuoksi, mutta tuo antibiootti ei kelpaa muuten kuin murskattuna ruuan sekaan. Toivottavasti ei tule mitään jälkitauteja ja selvitään tällä. Taigasta huomaa lähes heti jos se on kipeä, tämä koira näyttää kyllä jos sattuu. Lisäksi oman koiran tuntee niin hyvin, että pienikin poikkeava käytös herättää huolta. Nyt Taiga alkaa olla jo tosi virkeä ja tuo innoissaan leluja leikitettäväksi. Antibiootteja on vielä jäljellä 5 päiväksi (10pv kuurista), joten vielä otetaan rennosti hihnan päässä sekä kotona. Lisäksi Taiga sai hammaslääkäri kutsun hammaskiven poistoon ensi vuodelle, muuten on kyllä purukalusto tosi hyvässä kunnossa.

Tämä kesä on opettanut  minulle moneen kesään verrattuna todella paljon. Uusi työ lastensuojelun kentällä on ollut silmiä aukaisevaa ja ajatuksia herättävää. Työ on ollut paikoin tosi raskasta niin kolmivuorotyön kuin henkisen puolen takia. Olen tehnyt tänä kesänä töitä todella paljon, viikkotunnit hipovat viikottain 40-50 tuntia. Kaikista vaikeinta työssä on ollut jättää työt töihin. En ole löytänyt itselleni vielä varmaa ja hyvää keinoa siirtyä työn jälkeen ''vapaalle''. Työasiat ja erilaiset tapaukset töissä pyörivät yleensä päässä koko loppu illan eikä sitä ehdi silloin rentoutua tai oikeasti levätä. Kesäkuun ja heinäkuun vaihde olikin yhtä tunteiden myllyä: itkua, naurua, väsymystä, onnellisuutta. Onneksi elämässä on rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, joille voi puhua mistä tahansa ja milloin vain.  

Meillä porukat ovat reissussa vielä puolitoista viikkoa. Koira on ollut vuorotelleen siskoni ja minun luona. Myös muut läheiset ovat auttaneet hoidossa, esimerkiksi pitäneet koiralle seuraa yövuoroni aikoina (ilta 18-aamu 9). Mummoni on ollut koiran hoidossa tärkeimpiä tekijöitä. Taiga nauttii siellä olosta ja voin itsekin suhteellisen rennoilla mielin jättää koiran hoitoon vaikka jopa yöksi. Mummini on kyllä ihan sekaisin koko koirasta, eikä omista minkäänlaista suhteellisuuden tajua Taigan kanssa. Se syöttää koiraa ihan hullun lailla Taigan kyläilessä. Vaikka kuinka kiellämme emme mahda asialle mitään ellemme vahdi koiraa ja mummia koko ajan. Yleiseksi käytännöksi on tullut, että koira ei saa seuraavaan päivään ruokaa lähes ollenkaan, kun se maha pinkeänä tulee hoidosta. Taiga on kuulemma vastustamaton, kun se tuijottaa kauniisti ruskeilla nappisilmillä ja tökkii tassulla. Välillä pitää mummille ihan suuttua, kun se kertoo mitä on Taigalle antanut. Mummi uskoo varsinkin jos puhutaan ruoka-aineesta, joka on koiralle vaarallista, mutta muuten suuttuminenkin tuntuu välillä turhalta. Viime reissulla Taiga oli syönyt mummin kanssa suklaapisarakeksejä, voi huoh. Ihan suutuin asiasta ja puheeni oikeasti säikäytti mummia.

Kaikki kunnos, tääl menee hyvin!

Lauantaina vierailtiin muutaman tunnin verran kääpiösnautserien erikoisnäyttelyssä Espoossa. Olipa ihana nähdä kaikkia tuttuja ja vaihtaa koiramaisia kuulumisia. Ilma oli mitä ihanin ja aurinkoinen, ei liian kuuma viilentävän tuulen ansiosta. Taiga ei päässyt tällä kertaa mukaan, se lähti jo perjantaina mökkeilemään. varmasti neidin mielestä tuplasti hauskempaa hommaa se. Erkkarista suunnattiin autolla suoraan Tampereelle, olen päässyt nyt jo parina viikonloppuna tutustumaan Tampereeseen. Kaupunki on ihana, se on tarpeeksi iso, elävä, kaunis ja järvien läheiyydessä. Voisin joskus jopa harkita asuvani siellä. 

Vihdoin vähän uudempia kuvia! Muistin ottaa lenkille siskon kameran mukaan, vaikkakin suora auringonpaiste ja valo teki kuvaamisesta hiukan haastavaa. Muutaman julkaisukelpoisen kuvan ottaminen oli myös vaikeaa, koska neidillä oli kuono joko aina maassa tai ilmassa hajujen perässä.

Taiga on taas rokotettu seuraavaksi vuodeksi ja Rimadylleja saatu kasa lisää. Hiukan järkytti eläinlääkärillä se rahan määrä, mitä yhdestä kerrasta ja pienestä rokotuksesta veloitetaan. Rokottaa nyt osaisi itsekin, näytti paljon helpommalta kuin ihmisen pistäminen ;). Kesä-heinäkuussa tulen viettämään Taigan kanssa huomattavasti enemmän aikaa. Porukat lähtevät viideksi viikoksi maailmaa kiertämään joten sisarusten kesken jaetaan hoitovuoroja töiden kanssa sumplien. Kaikki siis tällä tantereella toistaiseksi hyvin!