Omistaja

Tunnistan nimen Maiju ja olen vuosimallia 1993. Koulutukseltani olen sosionomi ja työskentelen tällä hetkellä lasten parissa.
Taiga on ensimmäinen hartaasti toivottu ja haluttu koira. Taigan lisäksi minulla on ollut hamstereita ja marsuja.

Taiga päätyi perheeseemme vuoden 2011 keväällä pääsiäisenä. Olimme pitkään etsineet hyvää kasvattajaa ja keränneet rahaa koiraa varten. Kiinnostuin Busterin koirista heti, kun löysin sivuston ja laittelin yhteydenottopyyntöä sähköpostilla. Olimme harkinneet koiraa vasta kesäksi, mutta päädyimme tekemään sijoitussopimuksen edellispentueen nartusta, joka oli vielä vapaana. Kertaakaan en ole katunut tätä päätöstä, kun katson pientä nappisilmää vieressäni. Taiga oli juuri sitä, mitä meidän perhe oli koiralta odottanut ja toivonut.

Tällä hetkellä Taiga on minulla vain osa-aikaisesti arjessa, sillä koiralla on kaksi kotia, joiden välillä se liikkuu. Eroahdistuksen ja pitkien työpäivien takia en pysty huolehtimaan koirasta sen vaatimalla tavalla yksinäni. Taigan myötä olen tutustunut ihaniin ihmisiin, näyttelytouhuihin sekä moniin hauskoihin harrastuksiin agilitystä rallytokoon. Metsälenkit Taigan ovat kuitenkin se, mistä nautin eniten. Myös agilityharrastus on hauskaa molempien mielestä. Taigan lisäksi aikani kuluu salibandyharrastuksen, kuntonyrkkeilyn, ratsastuksen sekä ystävien parissa. 


     


Olen jäsen: 
Suomen Kennelliitto
Suomen Kääpiösnautserikerho ry, sksk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti