sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Synttäreitä =)

Marsut ihastuttivat minut possumaisella ulkonäöllään ja monipuolisilla äänillään. Lisäksi marsut ovat päiväaktiivisia jyrsijöitä, joten toivoin niistä seuraa toisin kuin hamstereista, joita minulla on ollut neljä.

Tänään on siis Hillan ja Wilman syntymästä on kulunut tasan 5 vuotta. Hyvää syntymäpäivää pikku possut! Iltapäivällä marsuille onkin luvassa vihanneslautanen erikoisherkuilla ja paljon juoksentelua lattialla, jos Taiga ei aiheuta sydänkohtausta huoneeni oven takana haukkumalla. Lisäksi marsut 'pääsevät' kauneushoitolaan, jossa tiedossa kynsienleikkuu, harjaus ja tassujen rasvaus. Marsuille toivon vielä muutamia lisävuosia, joista voisimme nauttia yhdessä!

   Koko sisarusparvi muutaman päivän ikäisenä 5 vuotta sitten.

Marsujen ohella myös rakas Taiga viettää kuukausipäiväänsä täyttämällä 8 kuukautta. Taigan sunnutai päivään kuuluu koirapuistoilua koirakavereiden kanssa, vähän tokoilua, pitkä metsälenkki ja tietenkin paljon hellimistä.  Aika kuluu aivan liian nopeasti ja tuntuu, että matkan varrella on jäänyt paljon asiota tekemättä, vaikka yhteinen polkumme on ollut tähän mennessä vielä lyhyt. Pienet ihanat pikku pentumaiset efektit ovat jäänet taakse ja tilalle olemme saaneet suorastaan uhmaikäisen itsetietoisen pikku pirun. Kiellot, komennot ja käskyt otetaan huomioon kun kiinnostusta riittää. Lenkilläkin on paljon hauskempaa vetää hihna tiukalla hönkien kun kulkea nätisti sivulla. Myös toiset koirat kiinnostavat ja varsinkaan ohitustilanteissa Taiga ei suostu liikkumaan minnekään vaan vetää innoissaan koiraa kohti ja jumittaa. Pentujen tokokurssi kuitenkin suoritettiin kunnialla ja voimme vain olla ylpeitä pienestä prinsessastamme. Taiga on erittäin ihmisläheinen ja suoraastaa riippuvainen, joka on nyt kehittynyt jo jonkilaiseksi eroahdistukseksi. Äitini kengät kiinnostaa ja jos sellaisia jää näkyville, kun Taiga jää yksin voi olla varma, että löydät kengät olohuoneesta Taigan hampaanjäljin koristeltuna. Lisäksi neiti osaa osoittaa mieltää seisomalla keskellä ruokapöytäämme tai olohuoneen pöytää ylväästi, kuin kukkulan kunigas.

Pienistä ongelmista huolimatta Taiga on antanut koko perheen elämelle aivan uuden suunnan. Se on elämämme keskipiste ja valo. Huonoina päivinä aina yhtä iloinen ja railakas vastaanotto kotiin tullessa pyyhkii huolet pois. Kävelystä ja metsälenkeistäkin osaa nykyään nauttia yhä enemmän koiran touhutessa ympärillä! Kiitos Anulle ja ehkä sattumallekin, joka johdatti perheemme tämän ihanan rodun pariin ja siihen, että törmäsimme juuri Taigaan!


8kk poseerauskuva (omistaja oli laiska eikä jaksanut pestä/harjata koiraa ennen kuvia) ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti