Allergia, tyhmä allergia!

Yö tuulta kämmenellään kuljettaa

On tuuli täynnä tuoksuja

Illan viimeisiä valsseja

Yö, kuuletko kuinka kuuset huojuvat?

Salaisuudet vuosirenkaissa

Sen piilopaikan öiset suudelmat

Siellä kasvaa meille kielot jotka kielletyt on

Mä olen nähnyt siellä kielot jotka kielletyt on

En sua omakseni saa

Mut palaan paikkaan salaiseen yhä uudelleen

Aamulla maljakossa kielot jotka kielletyt on

Johanna Kurkela - Kielletyt kielot 

Allergiat, miksi?

Meille ei enää koskaan tule koiraa. Allergia asuu meidän talossa. Syksyllä tuli puhetta koiranpennusta ja silloin päähäni iskostui mieheni allergia. Hän on saanut oireita myös Taigasta, toisinaan vähemmän ja joskus enemmän. Allergiatestit todistavat samaa. Tunne oli kamala, ihan kuin iso pilvi olisi tipahtanut pään päälle. Ymmärrys siitä, että en voi ottaa toista koiraa oli murskaava.Tieto allergiasta ei ollut minulle kuitenkaan täysin uusi, oli siitä ollut puhetta myös aikaisemmin. Monet illat sitä itkin, mutta hiljalleen olen alkanut hyväksymään asian.Todellisuus ja asian hyväksyminen kestivät pitkän ajan.  Korkeinta voimaa saan kiittää Taigasta ja kaikesta mitä olen kokenut ja tulen koiramaailmassa vielä kokemaan. Taiga kyläilee edelleen meillä, mutta linjoja on vähän tiukennettu. Taiga saa olla sohvalla vain omalla viltillään sekä omassa pedissä. Lisäksi siivoan vähän tarkemmin koiran käydessä, etenkin lattioita tulee pestyä. Imuri vaan levittelee karvaa ja hilsettä pahemmin. Onneksi Taiga on rodultaa karkeakarvaista sorttia, joten karvanlähtöä ei paljoa ole. Hilsettä lähtee ja jää rapsuttaessa käteen, niinkuin kaikista koirista. 

 Pieni toivonkipinä elää vielä omakotitalon ja ulkokoiran varassa, mutta lieneekö sekin haaveajattelua.

Aikaa on kulunut yli vuoden verran. Minulla ei ole ollut rehellisesti mitään intoa kirjoittaa. Ei aikaa, ei kuvia eikä halua. Nyt valmistuneena työelämässä ja arjen vakiintuessa blogi on alkanut taas kiinnostamaan.

Tässä nykyisessä luukussa ollaa asuttu nyt virallisesti vuoden verran. Asunto on ihana, mutta huonojakin puolia tästä löytyy. Koiran ulkoiluttamismahdollisuudet ovat surkeat; asfalttiteitä, ei ruohopientareita, yritys- ja tehdasrakennuksia sekä liikkennettä. Lyhyen kävelymatkan päästä löytyy onneksi pieni pururata, mihin päin suunnataan lähes joka lenkillä. Saman pururadan kiertäminen käy vain nopeasti tylsäksi (3-4x päivässä), Autolla ollaan käyty välillä syrjemmässä vanhan varuskunta-alueen metsäalueilla, missä harvemmin tulee montaa ihmistä vastaan. Taiga on jäänyt asuntoon jo useamman kerran hetkeksi yksin. Ensimmäisessä nauhoituksessa (1,5h) Taiga jaksoi pitää meteliä noin 12 minuuttia, jonka jälkeen nauhalta ei kuulunut enää mitään. Tämän jälkeen yksinoloa on harjoiteltu toisilla lyhyillä pätkillä. Tähän mennessä Taiga on viettänyt jo muutaman lyhyen työpäivän itsekseen. Ihanaa kun on asunto, mihin rappukäytävän tai pääulkoven äänet eivät varsinaisesti kuulu. Taigan käytöksestä päätellen voin todeta, että neiti on kotiutunut tosi kivasti. Edelleen Taigasta on kuitenkin kiva käydä vain vierailulla, oikeaan kotiin mennään ihan eri fiiliksellä.

Olen tällä hetkellä päivätöissä taidepäiväkodissa ja nautin olostani. Ilokseni sijaisuuteni jatkuu vielä seuraavan toimintakauden (2017-2018). Pikku hiljaa olen saanut jalkaa oven väliin ja päässyt mukaan varhaiskasvatuksen maailmaan. Oma käsitys itsestäni ja toimintatavoista on alkanut syntyä. Joka päivä oppii tai oivaltaa jotain. Mielestäni tärkeää onkin oman työskentelyn reflektointi.

Vapaa-aikani pyörii koiran ja harrastuksien parissa. Osaan jo ottaa rennosti ja nauttia kaikesta ajasta mitä arki-illat tarjoaa. Olen koukuttanut itseni moniin sarjoihin ja yksi ilta voi humpsahtaa pelkästään television äärellä. Löysin myös vanhan Sims2 pelin, jota innostuin kokeilemaan (toimii!).
Ostimme myös auton muutama viikko takaperin. Auto mahdollistaa uusia asioita liikkumisessa ja spontaaneissa ideoissa myös arkena. Eipä tarvitse enää säätää auton lainaamisten kanssa.

Tämä tällä erää, ehkä tällä pääsee taas kärryille meidän elämästä. Ensi kerralla terveysuutisia.

Uusi vuosi, uusi asunto, uudet haaveet

Yhteiseloa uudessa asunnossa on nyt takana kuusi viikkoa. Taiga vierailee edelleenkin aina keskiviikkoisin sekä viikonloppuisin piristämässä meidän arkea. Neiti on kotiutunut kivasti yksinoloa lukuun ottamatta, mitä harjoitellaan nyt paljon ja tiiviisti. Eilen Taigalle oli ihan liikaa jo se, kun toinen lähti kauppaan ja toinen meni vessaan suljetun oven taakse. Pienin askelin hyvää tulee, ehkä. 

Taigan tavarat ovat löytäneet omat nurkkauksensa, vaikka vielä on hankittavaa. Taiga tarvitsisi kevythäkin, aktivointileluja, muutaman pehmovingun sekä pakkaseen ruokaa. Pentuajoista asti Taiga on nauttinut nukkua paikoissa, jossa on katto pään päällä. Pikku pentuna se oli kevythäkki, ensimmäiset kuukaudet kotona se oli nojatuolin alusta sekä monet muut ihmeelliset paikat (vaatekaappi, vaatekasat, salibandykassi jne.), myöhemmin kevythäkki ja pöydän alusta. Kevythäkki ja aktivointilelut on siis hankittava heti, jotta pääsemme opettelussa vauhtiin. Olen myös säästänyt ahkerasti kenkälaatikoita, talouspaperihylsyjä ja pahvitölkkejä erilaisiksi touhupaketeiksi. 

Taiga näyttää pikku peikolta liian pitkässä karvassa. Turkki on nyppimiskypsää ja pitäisi lähipäiville järjestää aikaan pieneen operaatioon. Olen tähän mennessä nyppinyt ja hoitanut kaikki turkkiin liittyvät asiat äidilläni kotona Taigan omassa kuraeteisessä, missä trimmauspöytäkin sijaitsee. Uusia saksia en ole saanut tilattua, mutta eivätpä ne taaskaan ehdi oikeaan aikaan. Helpompaa olisi käydä suoraan jostain kaupasta ostamassa, mutta lähialueen liikkeistä en ole löytänyt hinta-laatusuhteeltaan hyviä vempeleitä. 

Työni päiväkodissa on alkanut myös mukavasti, minusta on tullut hamsteri myös sen myötä. Kaapeistamme löytyy mitä ihmeellisimpia koloja täynnä keräiltyä tavaraa, mitä voin lasten kanssa hyödyntää. Tällä hetkellä keräilen mehukeittopurkkien valkoisia kansia, viime viikolla keräsin erilaisia pahvin paloja sekä wc-hylsyjä. Ikinä ei voi tietää millaisia loistavia ideoita saa kierrätysmateriaalista! Tällä hetkellä vietän kotona sairaspäivää, joten ylimääräiset työt saavat jäädä. Kyllä se Taigan turkkikin jaksaa ensi viikkoon odottaa. Henki kulkee jo nyt niin heikosti, niin en lähde vaikeuttamaan sitä vetämällä ylimääräisiä tukkijoita (karvoja) henkeeni. Ulkoilma on vesisateen harmaa ja masentava. Siitepölyaikana ja lämpimillä/kuumilla ilmoilla vesisadetta kaipaa, mutta muuten se voisi olla kyllä satamatta varsinkaan TALVISIN. Jokseenkin on positiivista huomata, että Taigakaan ei välitä sateella kaduilla tallustamisesta, joten lenkit jäävät lyhyeksi. Metsässä sade ei neitiä haittaa, usein omistajallakin on silloin mukavampaa kun voi lenkkeillä vapaana ja vapaasti. 

Kuvia viikonlopulta

Muistin vihdoin lainata kameraa siskoltani, kun hain Taigan viikonloppuhoitoon. Mitä mainioin viikonloppu takana, muuttohommat ovat alkaneet flunssan varjostamina. Tänään vietän sängyn ja sohvan pohjalla sairaslomapäivää. Ja mitä parasta tässä maanantaissa: minä sain töitä! Minusta tulee sitten lastentarhaopettaja 4.1.2016 alkaen! 

Ja mä oon onnellisempi nyt kuin koskaan ennen

Päivä päivältä löydän enemmän tästä näin

Ja mä oon valmis uhraamaan kaiken tän eteen

Hetki hetkeltä tää vie multa vaan enemmän

Ja mä oon onnellisempi nyt kuin koskaan ennen

Tosiaan, minä olen onnellinen, onnellisempi kuin pitkään aikaan. Asiat ovat alkaneet löytää omia lokeroitaan ja arki toimii mutkattomasti. Olen konkreettisesti tutkiskellut itseäni ja ajatuksia lähiaikoina. Tästä on ollut huomattavasti apua omien tuntemuksien tulkinnassa.
Tämä syksy on ollut muutenkin erityisen merkittävä välietappi omassa elämässäni. Tunteiden kirjo on ollut huikea, ilon hetkistä aina suruun. Onneksi hyviä päiviä on ollut huomattavasti enemmän kuin huonoja. 

Viikonloppuna kylässä oli suru hautajaisten muodossa. En ole koskaan ollut hautajaisissa, joten se oli kokemuksena uusi. Omalla tavalla hautajaisissa ihmisten mielessä on tunne ikävästä ja kaipuusta, mutta samalla helpotus tai rauha, kun saa saattaa sekä hyvästellä tärkeän (ja jo vanhankin) ihmisen seuraavaan matkaan. Hautajaistunnelmaa ja itsenäisyyspäivän viettoa häiritsi inhottavasti aikaisemmin viikolla puhjennut flunssa, joka vei selvästi voimia. Sunnuntaina kotiin palatessa olinkin erityisen poikki, kaikkeni antanut. 

Tämän hetkistä arkea vauhdittaa tuleva muutto joulukuun lopulla. Viikonloppuna tajusin, että vain kaksi hyvää ystävääni tietää minun muuttavan. Toiset tietävät vain sen, että etsimme asuntoa. Asunto on nyt löytynyt ja mikä kaikista ihaninta, se tulee olemaan aivan oma parvekkeella ja saunalla varustettuna <3. Voitte siis kuvitella, että muuton lähestyessä asuntoni näyttää tällä hetkellä varsin mielenkiintoiselta tavararoukkiolta. Lattialla seilatessa saa katsella tarkasti mihin jalkansa laittaa, jos ei halua löytää itseään lattialta tavaroiden seasta. Huonekaluni ovat kaikki myynnissä, joten niiden lähtiessä minulle jää vain sänky. Sängyllä pärjää onneksi pitkälle keittiön ja vessan lisäksi. Tavoitteena olisi täysin tyhjä asunto ennen jouluviikkoa eli siis aikalailla tasan kahden viikon päästä. 

Äidin kanssa edelleen sopimus ke, pe, la, su koiran hoidosta. Hain eläinkaupasta valmiiksi Barking Headsin märkäruokapurkkeja kokeiluun seuraavaa viikonloppua varten. Aikaisemmin minulla on ollut Applawsin broilerinrintaa purkissa. Tyyritähän nämä pienet valmisruoat ovat, mutta ihan optimi kokoisia ja laatuisia tämän hetken tarpeeseen. Isomman pakkasen myötä tammikuussa voin alkaa ostaa Taigalle myös peruslihapötköjä Murrelta ja Mushilta säästäen rahaa. Saa nähdä miten Taiga kotiutuu uuteen asuntoon, nykyisessä meni varmaan vuosi ennen kuin se lopetti räyhäämisen kerrostalon äänille ja osasi oikeasti rauhoittua sillä tavalla, että uskalsin jättää neidin hyvillä mielin muutamaksi tunniksi asuntoon tarvitsematta pelätä sitä, että se itkee ja kiljuu oven takana. 

Ja lopuksi vielä pahoittelut. Minulla ei ole edelleenkään kameraa ja puhelimen kameran laatu on luokkaa nakki&muussi, mihin voi vaikuttaa se, että kameran väliin on päässyt pölyä. 

Lokakuun lopusta joulukuun alkuun

Palasin taas blogimaailmaan ja otin suosikeista muutaman blogin välilehdelle. Ensimmäinen blogi Erikan kolme käppänää iski vasten kasvojani ikävällä uutisella ja aivan liian varhain. Liian nuori ja terve koira jouduttiin lopettamaan erittäin lyhyellä varoitusajalla selkäydininfarktin takia.
Itku pääsi ja voi sitä vollotuksen määrää, kun en meinannut saada itseäni rauhoittumaan. Koiran menettämisen tuska painoi minut ihan kasaan, vaikka minulla ei toistaiseksi ole siitä konkreettista kokemusta. Itku ei yhtään enempää helpottanut siirtyessäni toiseen blogiin. Huomasin taas surullisia uutisia koirataholta, taas oli joku menettänyt oman rakkaan karvaturrinsa.
Tässä suhteessa olen hyvin empaattinen ihminen ja toisen suru on minulle musertavaa kuultavaa ja katsottavaa. Mietin omalla kohdallani kuoleman kohtaamista esimerkiksi iäkkäiden isovanhempien kannalta. Kuolema on minulle vielä hyvin vieras ja, kun se suru kohdalleni osuu (ihan missä muodossa vain) olen varmasti hajalla viikkoja ellen jopa kuukausia.

Keinutan, kuuntelen

sut suojaan peittelen.

Keinutan, myöhä on

jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää

siel on monta kynttilää.

Ja viimein sun matkaan

ei pääse saattajatkaan.

Syys- ja lokakuussa Taiga on monena viikonloppuna päässyt mökille mukaan. Mökkilaukkuun on jouduttu pakkaamaan jo toppatakkia sään kylmenemisen vuoksi. Taiga on kahtena mökkikertana onnistunut saamaan metsästäjiltä peuran jalan, joka on ollut viikonlopun tärkein aarre. Niin tärkeä, että yöunista ei ollut tietoakaan kenelläkään jalan jäädessä VARTIOIMATTA (siis ihan ilman vartijaa) ulos yöksi, kun Taiga on haettu sisälle. Äitini kertoi olleensa ihan toivoton koiran kanssa, joka koko yön huusi, vinkui ja yritti raapien päästä aarteensa luokse.

Päätin syyskuun lopussa ja osittain äitinikin toiveesta pitää koiraa jatkossa viikonloppuisin niin paljon kun pystyn. Yritän pitää jatkossa Taigaa siis useammin ja nyt viikonloput ovat pitkälti olleet koirallisia. Arkisin autan tarvittaessa, nyt ehkä enemmän koulun loppuessa. Harrastamisen intohimoa löytyisi paljonkin, nyt kun on aikaa. Olenkin elätellyt toiveita agilitystä, vaikka tiedän toiveeni tyhjiksi. Yksittäisistä treenikerroista tuskin olisi haittaa, tiedä sitä. Taiga on ollut lähiaikoina perusterve. Muutamaan otteeseen se on oksennellut erinäisistä syistä. Ainoa pieni haaveri oli käpälähaava kuukausi sitten kannuksen kohdalla anturassa. Se oli hiertynyt auki ja punoitti ikävästi. Haava parani onneksi nopeasti eikä tarvittu eläinlääkäriä tähän hätään. Tällä hetkellä koira on virkeä ja hyväkuntoinen. Erikseen pitää vielä mainita, että neidin turkki on tällä hetkellä loistavassa kunnossa. Hyvä, tiheä ja karkea musta karva eikä liiemmin ruskeaa kuin jalkavilloissa. Leikkasin syksyä varten Taigalta pahimmat koristekarvat pois, jotta peseminen kurakeleillä helpottuisi. Karva jaloissa alkaa taas olla niin pitkää, että niitä täytyisi ainakin siistiä.

Omistaja koheltaa ja säheltää enemmän kun pitkiin aikoihin. Joka viikko tapahtuu jotain, mistä voisin kirjoittaa enemmän tai vähemmän. Toistaiseksi vain sukulaiseni ovat saaneet nauttia koheltelutarinoistani. Usein ne eivät liity mitenkään koiraan vaan hiukan hektiseen luonteeseeni, kun toinen puoli on jo menossa, kun toinen vasta aloittaa tekemään jotain. Paikalla oleminen on minulle yksi vaikeimpia haasteita, koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Ehkä sen takia opinnäytetyön tekeminen tuntuu niin vastenmieliseltä, kun pitäisi jaksaa istua penkillä tunteja ja tunteja lukien vain kirjoja. Sijaistoimintona olen alkanut virkkaamaan ja kutomaan, mitä en ole tehnyt vuosiin. Lisäksi olen alkanut lukea, ihan oikeita kirjoja.

Seuraava projekti (kuvassa idean lähde)

Vuorotyöläisen (koira)arkea

Usei kuulee puhuttavan vain vuorotyön huonoista puolista, mutta minä ajattelin tuoda esille omia mietteitäni hyvistä ja mukavista asioista työssä.

Ensiksi rakastan pitkiä aamuja, kun ei ole kiire mihinkään. Ehdin rauhassa juoda teeni ja syödä kunnon aamiaisen. Parisuhteessa yksi mielestäni ihanimpia hetkiä ovat yhteiset pitkät aamut, kun vapaat sattuvat samoille päiville (käytännössä viikonloppuihin). Lisäksi aamupäivät ovat muutenkin rauhallisempia, jos eksyy kauppoihin tai jopa pidemmälle ostoksille, yleensä ei tarvitse ryysiä tai jonottaa.

Taiga on sopeutunut hyvin epäsäännölliseen arkirytmiin. Tietenkin se lähtee ulos ja tulee syömään jos joku perheestä on kello seitsemän jälkeen pystyssä, mutta muuten se tulee mielellään vielä kainaloon nukkumaan. Pitkinä aamuina minun luona lenkkeillään yleensä ensimmäisen kerran vasta kymmenen jälkeen, toisinaan vähän aikaisemmin riippuen päivästä. Joskus se olen suorastaan minä, joka saa maanitella koiraa nousemaan ylös. Kyllä se aina lähtee, viimeistään sitten kun häärin eteisessä ulkovaatteiden kimpussa. Aamupäivällä tehdään kunnon pitkä lenkki (säävarauksella), joten saan touhuta tämän jälkeen ihan rauhassa ilman pakottavaa tarvetta lähteä ulos heti. Taiga on myös hienosti oppinut, että aikaisina aamuina asiat tehdään vähän ripeämmin. Se jää tyytyväisenä omaan mökkiinsä nukkumaan muiden lähtiessä töihin. Jos joku sattuu olemaan kotona, neiti osaa kyllä vaatia iltapäivän lenkkiä ja seuraa. Taiga on aika onnellisessa asemassa, sillä perheestä löytyy yksi opiskelija, arkityöläinen ja kaksi vuorotyöläistä. Joskus neiti ei joudu olemaan yksin lähes ollenkaan, toisinaan muutamista tunneista aina sinne 7-8 tuntiin.

 Lisäksi aamupäivällä ja iltapäivällä on helppo asioida tarvittavissa paikoissa (pankki, konttorit tms,) kun aikoja tuntuu saavan paremmin ja nopeammin. En ole koskaan ollut sali-ihmisiä, mutta tykkään juosta. Aamupäivät ovat juoksemiseen ja kuntoilun harrastamiseen loistavia. Silloin ei ole vielä väsynyt työpäivästä, ja toisaalta on ihana mennä töihin rentoutuneena juoksun ja suihkun jäljiltä. Aamupäivisin olen myös virkein, joten kaikki kodin työt sujuvat leikiten. Tosin tässä on se varjopuoli, että iltaan mennessä, kun siellä töissä pitäisi jaksaa, väsähdän helposti. Olen niin aamu kuin iltauninen. Pitkät aamupäivät mahdollistavat myös monenlaisen harrastamisen koiran kanssa valoisaan aikaan etenkin syksyisin. Taigan kanssa ei olla paljon normaaleja lenkkejä kummempaa tehty pitkään aikaan. Töiden vähetessä voisin yrittää vetää Taigalle muutaman kerran verijälkeä. Metsästyskausikin on alkanut, joten hirven/peuran sorkkia voisi saada avuksi, ilmankin pärjää. Jos verijälkeen ei tunnu olevan aikaa, myös metsäjälki on Taigalle tuttu. Tosin sen verran alussa olemme, että vain perheenjäsenet ovat kävelleet jälkiä, tässä vaiheessa sekin riittänee varmasti Taigalle.

Arkivapaat ovat vuorotyössä jotain parasta. Sinulla on koko päivä aikaa, aamusta iltaan. Sitä ehtii tehdä ja touhuta vaikka mitä muiden ollessa töissä. Kaupat ja konttorit ovat pitkään auki, joten asiatkin hoituvat yleensä helposti. Pääsee ulos tuulettumaan koiran kanssa monta kertaa päivässä. Ehtii tehdä asioita, joista itse nauttii. Nähdä mahdollisesti iltasella ystäviä tai tehdä pitemmän kaavan mukaan ruokaa. Arkivapaat ovat minun viikonloppuja, jolloin otan rennosti ja nautin elämästä tai miinuksena palaudun töistä/rankasta työputkesta. Sunnuntaina oli tosiaan viimeinen työpäiväni lastensuojelussa täysillä tunneilla. Tästä päivästä eteenpäin siirryn tuntityölistalle, joka tarkoittaa, että teen vain yksittäisiä vuoroja kun tarvitaan/kerkeän. Keikat ovat jatkossakin ilta- ja viikonloppupainotteisia, sillä 7 työntekijän yhteisössä aamuvuoroja on tarjolla viikossa yksi, jos ne jaetaan tasaisesti. Näen vuorotyössä siis myös hyvää, enhän sitä muuten tekisi. Tuskin sitä kukaan muukaan tekee vain ainoastaan lisien takia. Erilaiset lisät ovat kiva plussa kuukauden palkassa, mutta niin rankkaa työ välillä on, että siitä pitää oikeasti tykätä. Tiedän myös, että kaikista ei edes ole vuorotyöläisiksi, toisille yön valvominen/yövuorot ovat myrkkyä niin henkisesti ja fyysisesti (joskus jopa terveydellisesti). Voisin mahdollisesti tehdä vuorotyötä pidempäänkin, mutta uskon, että nauttisin vielä enemmän normaalista arkirytmistä ja työstä.