Treeneihin meno alkoikin suorastaa loistavasti, kun eksyin matkalla jonnekin aivan muualle mitä piti. Ei siinä sitten mitään, nolosti ekoihin treeneihin myöhästyneesä paikalle. Taiga ei ole ennen treenannut kyseisellä kentällä, joten se ei heti kiihtynyt totaalisesti. Muut koirat ja esteet huomattuaan se olikin menoa. Äkkiä neidille tulikin kauhea kiire, hihnassa vetäminen ja toisille koirille ärhentely alkoi. Taiga on ollut leikkauksen jälkeen paljon äksympi etenkin innokkaille uroksille ja jackrussell-Elmo meinasi saada Taigalta kunnolla köniin. Sellaista meteliä pikku snautseri piti. Treenin aiheena oli tänään takaaleikkaukset ja jokaiselle koiralle oli varattu reilu 5 minuuttia kerrallaan harjoitteluun ja se toistettiin kaksi kertaa järjestyksen mukaisesti. Omatoimipisteessä oli kuusi keppiä, joilla sai käydä treenailemassa itsenäisesti. Muuten aika kuluin jutellen muiden omistajien kanssa sekä lämpätessä koiraa. Odottelu koko agilityhommassa on kaikista tylsintä, koira saa tietenkin tauon, mutta piiiitkän sellaisen. Omistaja voi sentään seurata muiden suorituksia ja yrittää ottaa mallia ja opiksi itselle vaikeista kohdista.
Ensimmäisellä kerralla ei menty koko rataa vaan pyrittiin saamaan hyvä takaaleikkaus 3 ja 4 esteen välillä. Minun oli tosi vaikea hahmottaa käsieni paikkaa ja nelosesteelle ohjaamista. Lisäksi harpoin liian suuria askeleita välillä ja en huomioinut koiraa tarpeeksi. Taiga kyllä teki kaiken mitä käskettiin, jos ohjasin oikein. Oma kömpelyyteni radalla häiritsee Taigaa ja, kun esimerkiksi harpon liian suuria askeleita, pysähtelen tai huidon käsiäni Taiga pysähtyy/jää tuijottamaan minua kysyvästi, että mihin nyt? Eli käytännössä ohjausliikkeet pitää olla tarpeeksi näkyviä ja selkeitä sekä tietyissä tilanteissa vartaloni matalallla tavallaan nappaamassa koiraa mukaan, koska Taiga on pieni.
Toisella kerralla mentiin rataa jo pidemmälle 5 ja 6 esteille. Radalla oli palkkaaja, jonka luoksi Taiga karkasi esteiden välissä herkkujen toivossa. Muutettiin sitten taktiikkaa ja yritettiin uudestaan. Sain muutaman hyvän takaaleikkauksen ja koirakin kulki mukana tosi hyvin. Hyvä Taiga! Lopuksi otimme vielä radan loppupäästä 10, 11, 12 ja 13 esteet loppuhuvitteluna. Taiga hakee putken jo lähes kaikista kulmista ja muuten menikin hyvin, mutta renkaan läpi se ei mennyt. Taiga päätti tulla sivusta ja jatkaa eteenpäin. Toistettiin sen jälkeen kouluttajan kanssa vielä rengasleikkiä, jossa renkaan molemmilla puolilla on ihminen palkkaamassa ja koira hyppää rengasta puolelta toiselle. Sen pitäisi vahvistaa renkaaseen menoa ja on koirallekin hauska leikki, jossa saa paljon nameja. Yhdessä vaiheessa käytiin Taigan kanssa kepeillä kokeilemassa ja yllätyksenä huomasin, että Taiga hakee jo ensimmäistä väliä hiukan itsenäisemmin. Muuten mentiin kepit hiljalleen minä peruuttaen nami kädessä ohjaten koiraa joka toisesta välistä.
Parvekevahti tarkkana |
Ensiviikolla jatkuu vielä ohjauskuviot serpentiinin ja välistä vetämisen muodossa. Lisäksi kouluttaja lupasi jotain hauskaa irrottelu/vauhtitehtävän muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti