sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kurapyyhkeet esiin!

Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että Taigan tassuja saa olla joka lenkin jälkeen pesemässä ja kuivaamassa, ellei tahdo likasia ja märkiä kurajälkiä lattioille ja matoille. Aika kurjaa hommaa sanon minä, mutta jonkun on sekin tehtävä.

Kevät on tuonut tullessaan pienen 'murrosikäisen' kakaran, joka käppänämäisesti järjestää niin ikimuistoisia kuin hermormahduksen partaalle johtavia hetkiä. Taiga on aika tahtolapsi, joka tekee koulutuksesta ja kaikesta muusta vähän hankalampaa. Toimintää riittää, neiti on innokas uudelleen sisustaja, pahvitölkkien repijä, naapurien vahtija ja perheen komentaja. Toiminnasta puheen ollen nyt 
on sitten lähetetty hakulomake Keravan agilityteamin alkeiskurssille kevääksi. Toivottavasti pääsisimme valintatilaisuuteen ja sitä kautta treenaamaan. Tekisi hyvää koiralle kuin omistajalle kokeilla jotain uutta ja saada lisää aktiviteettia normaaliin arkeen. 
----
Taiga vietti viikon tässä kasvattajan luona, kun oma perhe lomaili Tallinnassa ja sitten sukulaisten luona Jyväskylässä muutama viikko sitten. Meillä oli oikein hauska reissu, sai vähän irtiottoa arjesta ja rentoutua näin yo-kirjotusten alla. Taigallakin oli ollut hauskaa koirakavereiden kanssa.
---
Lisäsin reilu viikko sitten oikeaan laitaan tulevat näyttelyt kohdan, joihin olemme suuntaamassa. Pitäisi tässä varmaan käydä pyörähtämässä muutamassa match show:ssa, koiran kuin itsenikin tähden. 

Oikein aurinkoista ja  mukavaa kevättä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti