sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Arkea ja vähän muuta

Kuinkas sattuikaan. Meillä koko porukka vietti uuden vuoden enemmän tai vähemmän sairaina. Ensin kuumetta ja sitten se kaikkien rakastama vatsatauti. Koiran käyttäminenkin perustui siihen, että kuka oli juuri sillä hetkellä parhaimmassa kunnossa. Nyt on kaikki jo täysin terveitä. Itsekin uskalsin eilen ihmisten ilmoille ja tänään agilityyn, jossa harmittavasti aika loppui kesken meidän ollessa viimeisimpinä. Uusi vuosi oli Taigalle tänä vuonna rankempi. Yksittäiset paukahdukset sekä poikien papattimatot eivät neitiä haitanneet edes lenkillä, mutta ilotulitus shown alkaessa Taiga oli mennyt täysin paniikkiin. Pitkä yö ja heti aikaisin aamulla pissalle. Muuten Taiga on ollut oma itsensä. Neiti on oksennellut muutamaan otteeseen ja ollut päivisin erittäin turhautunut ja tylsistyneen oloinen. Taiga varastikin omaksi ilokseen agilitykassistaan kolme lelua, jotka se ehti tuhota huomaamattani. Uudet lelut ovat nyt ostoslistassa ensimmäisenä! 


Uskaltauduin tekemään taudin hellittäessä kaikille mustikkapirtelöä, jonka maustin kevyesti sokerilla. Monen päivän puurolinjan ja paaston päätteeksi tämä oli erittäin mukavaa vaihtelua ja hyvää sellaista. 


 Taigan hoitopäivältä kuvia. Saippuoin ja pesin tassut ja parran sekä harjasin koiran läpi takuista. Taiga ei arvostanut parran pesu yrityksiäni ja siitä jouduin käymään pientä keskustelua neidin kanssa. Ylempi kuva Taigan päästä meni ehdottomasti ykkössuosikiksi kuvistani. Se ilme ja se katse, ei voi muuta sanoa <3




Kipeenä olemisen iloja. Kaivoin vanhan palapelin esille ja rakennettiin sitä siskoni kanssa. Lisäksi ollaan leikitetty ja hoidettu Taigaa. Itse tein vielä inventaariota huoneessani. Siivosin laatikoista turhia papereita ja vein kierrätykseen. Vaatekaappini sai kokea myös uudistuksen ja järjestelyn. Kaiken lisäksi järjestelin kaikki astiani kasaan ja laitoin ne nimikoituihin paperikasseihin odottomaan. Astioita on tässä muutaman vuoden aikana kerääntynyt niin paljon, että asetin itselleni täysikiellon minkään uuden kipan ostamiselle. Tosin näillä näkymin astiat saavat vallata vielä keväänkin laatikot ja kaappini, sillä muuttohaaveet vesittyivät ainakin tältä erää itsestä johtumattomista syistä. Seuraan kevään ahkerasti uusia asuntoilmoituksia ja kerään vielä lisää rahaa. Onneksi minulla ei ole mikään kiire mihinkään, sillä kotona on mukava olla ja kaikki sujuu hyvin.
Autoakin saa helpommin lainaksi tällä tapaa! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti