torstai 26. huhtikuuta 2012

Keväistä

Lyhyt postaus tässä alkuviikon meiningistä ja fiiliksistä tällä kertaa. Normaalia lenkkeilyä ihanassa kevät ilmassa,  sammakoiden kudun seuraamista, kevään ensimmäiset hämähäkin verkot omistajan naamassa sekä ketun ruokailupaikka, johon oli jäänyt jäniksestä vain kasa karvaa ja jokin raaja, yäk, Ja kyllä keskellä pientä kaupunkiamme juoksee urbaanikettuja. Vähän laittoi miettimään, kun olimme lenkillä metsässä, että uskaltaako sitä päästää koiraa näkyvistä ollenkaan.

Ja nyt sitten agilityasiaan. Taiga pääsi ekaa kertaa tiistaina kokeilemaan agilityn saloja. Tuntiin kuului esteisiin ja kenttään tutustumista sekä aluksi yksinkertaisia harjoituksia, kuten targetin käyttöä, naksutin koulutusta, herkkurinkiä ja 'sheippaamista'. Loppu tunnista päästiin kokeilemaan kujakeppejä ja paria estettä ensin ilman rimaa ja sitten matalalla rimalla.

Uudet koirat ja hajut kiinnosti erityisen paljon ja vei samalla huomiota pois oleellisesta. Herkkuahneena otuksena Taiga jumiutui aina keppien ja esteen jälkeen targetille ja siellä odottavalle ohjaajan luokse. Idean tajuttuaan Taigaa oli helppo motivoida ja innostaa toimimaan. Tunti oli vähän pitkäveteinen, koska oman vuoron odotusaika tuntui tosi pitkälle. Yhteensä 10 koiraa, jotka jaettu isoihin ja pieniin. Kaikenrotuisia ja karvaisia otuksia löytyi esim. pienissä jackrusselinterrieri, amerikankarvatonterrieri, welsh corgi cardigan, tiibetinterrieri ja Taiga the kääpiösnautseri. Hauska sattuma sinällään, mutta kouluttajalla on itselläkin kaksi käppänää.

 Ehkä saamme siis jatkossa erittäin hyviä vinkkejä ja ideoita juuri käppänälle muovattuna. Seura, jossa olen alkeiskurssilla järjestää myös Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssin, johon on tarkoitus osallistua kuunteluoppilaaksi (muut paikat jo täynnä). Taigalle tekisi kuulemma hyvää päästä konkreettisesti treenaamaan hyppytekniikkaa, sillä se hyppää tasajaloin suoraan ylös jä laskeutuu samalla tavalla kaikki jalat yhtä aikaa maahan (jtn kummallisia neliöpomppuja?) Pidemmän päälle neidin tyyli voi aiheuttaa jalka- ja selkäongelmia, mutta pysytään ja eletään vielä hetkessä.

Kotiläksynä targetin käytön harjoittelua, palkkaamista ja koiran syvien lihasten jumppaamista. Ensi kerralla lupaan vähän enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti