torstai 23. maaliskuuta 2017

Aikaa on kulunut yli vuoden verran. Minulla ei ole ollut rehellisesti mitään intoa kirjoittaa. Ei aikaa, ei kuvia eikä halua. Nyt valmistuneena työelämässä ja arjen vakiintuessa blogi on alkanut taas kiinnostamaan.

Tässä nykyisessä luukussa ollaa asuttu nyt virallisesti vuoden verran. Asunto on ihana, mutta huonojakin puolia tästä löytyy. Koiran ulkoiluttamismahdollisuudet ovat surkeat; asfalttiteitä, ei ruohopientareita, yritys- ja tehdasrakennuksia sekä liikkennettä. Lyhyen kävelymatkan päästä löytyy onneksi pieni pururata, mihin päin suunnataan lähes joka lenkillä. Saman pururadan kiertäminen käy vain nopeasti tylsäksi (3-4x päivässä), Autolla ollaan käyty välillä syrjemmässä vanhan varuskunta-alueen metsäalueilla, missä harvemmin tulee montaa ihmistä vastaan. Taiga on jäänyt asuntoon jo useamman kerran hetkeksi yksin. Ensimmäisessä nauhoituksessa (1,5h) Taiga jaksoi pitää meteliä noin 12 minuuttia, jonka jälkeen nauhalta ei kuulunut enää mitään. Tämän jälkeen yksinoloa on harjoiteltu toisilla lyhyillä pätkillä. Tähän mennessä Taiga on viettänyt jo muutaman lyhyen työpäivän itsekseen. Ihanaa kun on asunto, mihin rappukäytävän tai pääulkoven äänet eivät varsinaisesti kuulu. Taigan käytöksestä päätellen voin todeta, että neiti on kotiutunut tosi kivasti. Edelleen Taigasta on kuitenkin kiva käydä vain vierailulla, oikeaan kotiin mennään ihan eri fiiliksellä.

Olen tällä hetkellä päivätöissä taidepäiväkodissa ja nautin olostani. Ilokseni sijaisuuteni jatkuu vielä seuraavan toimintakauden (2017-2018). Pikku hiljaa olen saanut jalkaa oven väliin ja päässyt mukaan varhaiskasvatuksen maailmaan. Oma käsitys itsestäni ja toimintatavoista on alkanut syntyä. Joka päivä oppii tai oivaltaa jotain. Mielestäni tärkeää onkin oman työskentelyn reflektointi.

Vapaa-aikani pyörii koiran ja harrastuksien parissa. Osaan jo ottaa rennosti ja nauttia kaikesta ajasta mitä arki-illat tarjoaa. Olen koukuttanut itseni moniin sarjoihin ja yksi ilta voi humpsahtaa pelkästään television äärellä. Löysin myös vanhan Sims2 pelin, jota innostuin kokeilemaan (toimii!).
Ostimme myös auton muutama viikko takaperin. Auto mahdollistaa uusia asioita liikkumisessa ja spontaaneissa ideoissa myös arkena. Eipä tarvitse enää säätää auton lainaamisten kanssa.

Tämä tällä erää, ehkä tällä pääsee taas kärryille meidän elämästä. Ensi kerralla terveysuutisia.