lauantai 3. marraskuuta 2012

Koiran leikkauttaminen osa1

Tässä tämä lupaukseni.

Idea päivittää tästä aihepiiristä nousi esiin, kun seurailin kääpiösnautserimme-foorumilta narttujen sekä urosten leikkaamisen herättämiä mielipiteitä. Huomasin, että varsinkin urosten kastrointi herätti ihmisissä paljon erilaisia tunteita perusteluineen. Mainittakoon vielä, että tällä tekstillä tarkoitukseni ei ole provosoida ketään, vaan herättää keskustelua tai mahdollisesti auttaa jopa koiransa leikkaamista miettiviä lukijoita.

Olen alle kerännyt muutamia miinuksia ja plussia uroksen kastroinnista ja vähän tarkemmin naurtun sterilisaatiosta. Tein myös pienimuotoista taulukointia pääkaupunkiseudun eläinklinikoiden hintatasosta etenkin nartun leikkauttamisen kannalta. Päivitän tämän muutamassa osassa, ensin urokset ja sitten nartut.

Urosten kastraatio

PLUSSAT
+ Voi vaikuttaa positiivisesti uroksen käyttäytymiseen
+ Helpottaa narttujen ja urosten pitämistä samassa taloudessa
+ Vähentää eturauhasongelmia (ei kuitenkaan eturauhassyövän riskiä)
+ Estää kives- ja perärauhaskasvainten syntymistä
+ Astumikäyttäytyminen vähentyy
+ Poistaa riskin (alle 1%) kuolla kivessyöpään

MIINUKSET
- Koiran ravinnon tarve pienenee, joten sillä on kolminkertainen riski liikalihavuuteen
- Lisää koiran riskiä sairastua virtsankarkailuun
- Näyttelyissä ei saa käydä
- Nukutuksessa aina omat riskinsä sekä mahdolliset komplikaatiot leikkauksen jälkeen
- Kolminkertainen riski sairastua kilpirauhasten vajaatoimintaan
- Lisää riskiä rokotusten aiheuttamiin haittavaikutuksiin
- Ortopediset häiriöt voi lisääntyä

Myös kemiallinen kastraatio on mahdollinen. Eli koiran ihon alle asennetaan hormonia vapauttava implantti, jolla on samat vaikutukset kuin leikkauttamisella, mutta ainoastaan puoleksi vuodeksi. Tätä voidaan käyttää esimerkiksi metsäskoirilla takaamaan työrauhan metsästyskaudella. Lääke on doping-aine, joten on muistettava huomioida tarvittavat varoajat (Suomessa 183vrk).

Vasektomia on monille tuntemattomampi kuin edelliset toimenpiteet. Siinä koiran molemmat seimenjohtimet poistetaan.Kivekset jäävät normaalisti tallelle, mutta pentuja uros ei enään pysty saamaan. Luonteen ei pitäisi tässä toimenpiteessä muuttua. Näyttelyissä käyminen ja kilpailu on sallittua.

Lääketieteelliset syyt urosten leikkaamiseen ovat asia erikseen. Esimerkiksi, jos koiran toinen kives ei ole laskeutunut normaalisti ja on jäänyt ns. piilokivekseksi suositellaan leikkaamista. Piilokives voi olla vatsaontelossa tai esimerkiksi nivuskanavassa ihon alla kivespussien etupuolella. Se on perityvä ominaisuus ja siihen liittyy terveysriskejä, kuten kiveskasvainalttius ja kiveskiertymä

Pääkaupunkiseudulla kastraation hinnat liikkuvat 160 eurosta 335 euroon (alle 20kg). Hintojen keskiarvo oli kutakuinkin noin reilu 200e. Kannttaa kuitenkin huomioida ja kysyä aikaa varatessaan, että mitä hintaan kuuluu (lääkkeet, kauluri, jälkitarkastus?). Useilla eläinklinikoilla, mitä selailin joutui maksamaan lisää lääkkeistä ja jälkitarkistuksesta.

Tässä yksi tosi hyvä teksti (englanniksi), jonka poimin kääpiösnautserimme foorumilta. Siellä tarkemmin tietoa uroksen leikkauttamisesta, suosittelen. Long-Term Health Risks and Benefits Associated with Spay / Neuter in Dogs





2 kommenttia:

  1. Hei tää oli hyvä :) ootan innolla narttujen sterkkauksesta samanlaista postausta !!

    VastaaPoista
  2. Tekemisen iloa: http://kaasnatenho.blogspot.fi/2012/11/uno-y-uno.html ;)

    VastaaPoista