Menettämisen tuskaa

Suoraan aiheeseen. Mä en ole itse henkilökohtaisessa elämässä menettänyt tai juotunut luopumaan minulle rakkaista ihmisistä saati sitten koirista tai kissoista. Mulla on ollut hamstereita ja marsuja, joita olen joutunut hautaamaan, kun ne on kuollut vanhuuteen. Senkin vielä ymmärtää kun vanhuuteen kuolee, kaikillahan se on joskus edessä.

Ystäväperheen 3 vuotias australianterrieri uros jouduttiin eilen lopettamaan monien sairasryppäiden takia. Ei se ollut enää koiran arvoista elämää, vaikka joinain päivinä koira oli tosi pirteä. Silloinkin kun viimeisen kerran kävin perheellä kylässä koira oli aivan onnensa nojalla, kun sai paljon rapsutuksia ja huomiota. Ei olisi voinut uskoa ja niin valloittava persoona vielä. Kun sain eilen kuulla, että koira on lopetettu muhun iski kauhea haikeus. Olin muutaman minuutin ihan tolaltani ja kävin esimerkiksi tarkastamassa, että hengittääkö Taiga sängylläni takana. Sitä on ehkä ulkopuolisten tai ihmisten, joilla ei ole lemmikkejä vaikea ymmärtää miten arvokas ja rakas perheenjäsen koira on. Kuinka sellaiseen pieneen elävään olentoon voi rakastua niin suunnattomasti? Tietenkin niitä huonojakin päiviä löytyy, jolloin tekisi mieli ojentaa koira seuraavalle vastaantulijalle ja häipyä itse pois paikalta.

Pieni australianterrieri jatkaa nyt matkaansa ajasta ikuisuuteen. Meillä on kuitenkin ne muistot lemmikistä- perheenjäsenestä, jotka lämmittävät. Osanottoni koiran perheelle. En voi edes väittää tietäväni miltä heistä mahtaa nyt tuntua. Koko ajatus esimerkiksi Taigan lopettamisesta on niin epärealistinen ja mahdoton. Eihän se ole mihinkään menossa toivottavasti vielä 10 vuoteen. Kaikista pahinta koko tilanteessa on luultavimmin se, kun on kyse kuitenkin niin nuoresta koirasta.

Joku saattaa pitää minua ihan hölmönä, kun täällä vuodatan kyyneleitä koiran takia. Maailmassa ja toisilla ihmisillä on todennäköisesti vielä suurempia ongelmia ja ajateltavaa kuin minulla nyt. Ehkä mun oma  emotiaalinen herkkyys on kaiken taustalla enkä vain mahda itselleni mitään.


Tällä hetkellä itseltäni ei löydy yhtään kuvaa pikku Onnista, mutta voin myöhemmin lisäillä jos saan.
Taigasta niitä kuvia on sitten, vaikka toisille jakaa. Tässä kuvia meidän pesupäivältä.

Pikaisesti
Viikonloppuna Tuuloksen ryhmänäyttely (tuomarina Matti Luoso). Sinne suunnataan Ninnin, Wimman ja Taigan kanssa sunnuntai aamulla. Taigan juoksut on vihdoinkin ohi, päästiin jo tiistaina itsenäisiin agitreeneihin harjoittelemaan takaakiertoa ja vähän irrottelemaan. Tänään oli myös tarkoitus mennä itsenäisiin, jos tuo vesisade ottaa loppuakseen. Hyvää viikonloppua kaikille, rapsutuksia lemmikeille. <3